Liikuntapalvelut
Yli 20 vuoden kokemukseni ryhmäliikunnan ja valmennuksen parissa on antanut minulle vahvan näkemyksen siitä, mikä saa ihmiset liikkumaan ja miten liikuntapalvelut rakennetaan toimiviksi. Tarjoan korkealaatuisia liikunta- ja asiantuntijapalveluita niin yksittäisille treeniporukoille kuin liikunta-alan yrityksillekin.
Tutustu alempaa palveluihini ja ota rohkeasti yhteyttä - rakennetaan yhdessä arjesta toimivampi ja ennen kaikkea liikkuvampi!
I’m gonna make you sweat
Tarjoan liikuntapalveluja laajalla skaalalla perinteisestä ryhmäliikunnan ohjauksesta liikkeenjohdon konsultointiin. Olen seurannut liikunta-alaa sisäkaarteesta jo yli 20 vuotta - tiedän, mikä toimii ja mikä ei (ja miksi näin on). Asiat voi tehdä välttävästi tai siten, että liikuntabisnes on oikeasti kannattavaa liiketoimintaa.
Minulle tuottaa valtavasti iloa, kun saan levittää liikunnan ilosanomaa. Tämä on minun intohimoni ja päämääräni: saada Suomi liikkumaan.
-
Etsitkö ohjaajaa, joka nostaa ryhmäliikunnan tasoa ja käyttöasteita? Ohjaan laajalla skaalalla erilaisia tunteja lihaskunnosta kahvakuulaan ja spinningiin. Vahvuuteni ovat freestyle-tunnit, jotka suunnittelen itse alusta alkaen. Ohjaan mielelläni myös nuoria – kuntotreenit lajiharjoittelun oheen (esim. kerran viikossa) on loistava tapa tukea nuorten urheilijoiden kehitystä!
-
Minut voi palkata laittamaan liikuntakeskuksen ryhmäliikuntapuolen kuntoon tai potkimaan sen käyntiin alusta alkaen. Teen konseptoinnit, lukujärjestyssuunnittelun, ohjaajien rekrytoinnit ja koulutukset. Jos keskuksesi ryhmäliikunta ei tällä hetkellä toimi optimaalisesti, teen nykytilan analyysin, laadunarviointia ja autan käytännössä pumppaamaan tuntien käyttöasteet tasolle, jolla niiden kuuluisi olla.
-
Kerää treeniporukka naapurustostasi tai vaikka työpaikalta. Sovitaan treeniaika, -paikka ja sisältö, ja laitetaan homma pyörimään! Pienryhmätreeni voi olla esimerkiksi lihaskuntoa, kehonhuoltoa, juoksua tai kiertoharjoittelua yrityksen/taloyhtiön omissa tiloissa tai ulkona.
-
Ohjaan 1-3 tunnin mittaisia teemaspinningejä tilauksesta. Olen ohjannut näitä jo kymmenisen vuotta ja tunnit ovat aina loppuun myytyjä, jos kyseessä on julkinen tapahtuma.
Tämä on loistava treeni esim. kuntokeskuksen teemapäivään tai vaikka syntymäpäiväjuhlien ohjelmanumeroksi. Useimmat kuntokeskukset vuokraavat salejaan yksityiskäyttöön ja pystyn toki tässä myös auttamaan.
-
En ole varsinainen PT, mutta voin auttaa sinua löytämään liikunnan kipinän. Jutellaan, kokeillaan erilaisia juttuja ja mietitään yhdessä, mikä juuri sinulle toimisi.
Teen myös satunnaisesti puhujakeikkoja lähinnä liikunta-aiheisiin liittyen. Haluan kannustaa jokaista liikkuman omalla tavallaan - olen ihan varma, että jokaiselle löytyy joku liikuntamuoto, joka toimii.
Kiinnostuitko?Ota yhteyttä oheisella lomakkeella. Pyrin vastaamaan kaikkiin yhteydenottoihin mahdollisimman pikaisesti.